Alkuteksti
Katselin sitä. Se oli täydellinen. 10 täydellistä sormea, 10 täydellistä varvasta. 2 täydellistä korvaa, 2 täydellistä silmää, täydellinen nenä ja suu. Jokainen kohta tässä pienokaisessa oli täydellinen. Ulkoapäin. Kukaan ei pystynyt katsomaan syvälle hänen sieluunsa, kukaan ei pystynyt näkemään kuka hän oikeasti on.
" Olisipa minulla sinulle jotain " aloitin surullisesti " edes kunnon nimi ja rakkautta. Jos voisin pitää sinut, ainiaan, omana lapsenani! " henkäisin. Pian ovelle tuli mies, joka tarttui lapseeni, katsoi myötätuntoisesti minua ja kantoi hänet pois. Olin pujottanut pienen hopeisen sydänkorun tyttöni kaulaan, jonka takana luki Lisa. Sen nimen olisin halunnut antaa hänelle. Lisa Candler.

Osa 1
Orpokodissa oli kova vilinä. Kello oli puoli 10 Lauantai-aamuna. Kaikki pukivat iloisina vaatteita päälleen, selittivät kaikkea ja nauroivat. Viikonloput olivat orpokodeissa parhaita, sillä silloin lapset saivat käydä missä vain. Jos he vain tiesivät, kenen luokse mennä, he olivat vapaita menemään. Eräällä sängyllä istui Ashley. Hän oli pukeutunut pastellinsiniseen toppiin ja siniseen, joustavasta kankaasta tehtyyn hameeseen. Hänen kaulassaan riippui koru, jonka taakse oli kirjailtu kaunein kirjaimin Lisa. Orpokodissa oli Lisan lisäksi vain 2 jotka tiesivät korusta, ja siitä, mitä siellä lukee. Vain 2 Ashleyn lisäksi, jotka tiesivät hänen menneisyytensä. Toinen oli iloinen, ystävällinen ja pyöreäposkinen neiti Aylmer, ja toinen Ashleyn ystävä Alice.
Muutama lapsi käveli jo iloisesti ulko-ovia kohden - heillä oli lähisukulaisia, jotka välittivät. Ashley ei tiennyt mitään menneisyydestään, muuta kuin nimensä, Lisa. Eikä se edes ollut hänen nimensä. Uupuneena tästä kaikesta Ashley nousi sängyltä, ja käveli ulko-oville. Aylmer oli ovella, ja kysyi kaikilta, minne he ovat menossa. Nähtyään Ashleyn, hän yllättyi. Hän kurottautui Ashleyta kohden  ja kuiskasi:
"No mutta Lisa? Minne sinä menisit?" Ashley kohautti harteitaan, mutta sitten keksi, mitä vastata. "Haluan etsiä äitini." Aylmer yllättyi, mutta tiesi, että kun Ashley tahtoi jotain, häntä oli turha rueta estämään.
"Huoh. No, hyvä on. Kunhan otat Alicen seuraksesi" Aylmer vastasi. Alice oli n. 2 vuotta vanhempi kuin Ashley, eli 16. Ashley nyökkäsi, ja viittoi Alicen luokseen.

Osa 2.

"Mitä sinä sanoit?" Alice kysyi. Ashley tiesi, että Alice kuuli, hänen oli vain vaikea uskoa, että Ashley pystyisi johonkin sellaiseen.
"Sinä kuulit kyllä. Haluan etsiä äitini" Ashley toisti. Alice nyökkäsi hymyillen.
"Mutta Ash.. Lisa, uskon että pystyt siihen, mutta mistä aloittaa?" Alice kysyi madaltaen ääntään. Ashley kohautti olkapäitään, ja alkoi kävellä ulospäin. Alice seurasi perässä, ja he kuulivat enää kaukaa neiti Aylmerin sanat:
"Palatkaa Maanantaihin mennessä!" Alussa Alice oli epäillyt, mutta nyt hän oli täysin mukana. Ashley tiesi, että hänellä olisi hyvä äiti, joka ottaisi hänet mielellään. He kävelivät paljain jaloin hiekkatietä, ja aurinko paistoi silmiin. Ashley tiesi, että tällä syrjätiellä kukaan ei koskaan ajanut autolla, eikä varsinkaan kävellyt. Sen tiesi Alicekin, joten hän aivan huoletta, melko kova-äänisesti tokaisi:
"No, Lisa, kumpaan suuntaan käännymme?" Ashley punnitsi vaihtoehtoja. Kumpi vain voisi olla huono, kumpi vain voisi olla hyvä. Sitten Alice osoitti oikealle. Tytöt alkoivat kävellä sinne. Tielä oli isompia kiviä, joten Alice ja Ashley kiljaisivat heti astuttuaan tielle. Vasemmalle johtava tie näytti tasaiselta, mutta Alice tiesi, että kun Ashley tahtoo jotain, häntä oli turha käydä estelemään. Hän oli kerran käynyt erään orpokodin tytön, Melindan kimppuun tämän piikiteltyä häntä. Alice hymyili muistaessaan sen, sillä Melinda kiusasi kaikkia muitakin, paitsi omaa 'porukkaansa'. Ei kukaan uskaltanut kertoa neiti Aylmerille, mutta Aylmer sattui näkemään, kun Ash.. tai Lisa tappeli Melindan kanssa. Sitten tytöt saivat lähteä, kukin eri sijaiskotiin.
He olivat ehtineet jo tien päähän, kohtaan, jossa oli tasaista. Alice kuunteli enää vain osittain, kun Ashley valitti jalkapohjiensa kipeydestä.
"Ja sinä virnuilit koko ajan! En käsitä!" Ashley sanoi katsoen Alicea oudoksuen.
"Mm.. kyllä minua sattui, en vain viitsinyt huutaa" Alice sanoi, vaikka tiesi valehtelevansa parhaalle ystävälleen. Kummankin hyvä mieli katosi, kun he näkivät edessään ...

Osa 3
... suuren, pelottavan mutta myös lämpöisen näköisen karhun. Tytöt katsoivat toisiinsa, ympärillensä ja toisiinsa. Sitten Ashley kuiskasi mitä hiljaisemmalla äänellä Alicelle ' Tuota, pysytään vaan ihan rauhallisena, näytetään karhulle ettei me pahoja olla. Jos se tulee, niin pinkastaan tuonne' ja osoitti tiestä haarautuvaa, tasaista tietä. He karistivat kaiken pelon kasvoiltaan, ja sisimmästään. He hymyilivät. Karhu pysähtyi, hörähti innottomasti, ja tallusti takaisin metsään. Tytöt jatkoivat tietä eteenpäin. Sivutiella oli pieni talo, josta pilkisti tutut kasvot. Ashley siirsi kätensä vaistomaisesti hopeisen sydänkorun päälle. Hän kuuli talosta vaimeaa ääntä.
"Tule." Tytöt katsoivat toisiaan, taloa ja toisiaan. Ashley nyökkäsi. Alicekin vahvisti asian, joten he avasivat oven. Sisällä istui vanha nainen, joka hymyili iloisesti.
"Lisa!" hän melkeinpä huudahti. Ashley perääntyi.
"Ei, erehdyt", Ashley sanoi päättäväisesti ja terävästi. "Nimeni on Ashley", Hän jatkoi lauseensa loppuun. Vanha mummo pudisti päätään. "Ei. Mutta, enhän ole edes esittäytynyt. Olenpas epäkohtelias. Minun nuoruudessani tytöt esittäytyivät ensin, sitten vasta mummot. As.. niin, tai Lisan nimen tiedänkin jo, mutta kukas täämä vaaleatukkainen on?" Mummo vastasi. Niin mummojen tapaista, Ashley ajatteli ja iski silmää Alicelle.
"Voi, anteeksi, olen pahoillani. Minä olen Alice", Alice esittäytyi. Mummo nyökkäsi hyväksyvästi, ja kaivoi laatikosta esiin ...

Osa 4

... Kuvan. Kuvassa oli nainen, ja lapsi. Ashley ei ensin ymmärtänyt, mitä tärkeää kuvassa oli; oliko sillä jokin sanoma? Sitten Ashley huomasi lapsen. Lapsen, jolla oli hopeinen sydänkaulakoru. Alicekin huomasi tuon saman, sillä hän katsoi mummoa vihaisesti, ja sanoi pelon, vihan ja surullisuudensekaisella äänellä:
"Kuka sinä oikein olet? Mitä sinä haluat meistä.. tai Lisasta ?" Ashley oli kuin ei olisi huomannut, hän vain tutki kuvaa. Hänen silmänsä kostuivat kyyneleistä.
"Minä olen Minna, ja minä en halua muuta kuin auttaa", Mummo vastasi. Ashley laski kuvan, ja katsoi Minnaa. Mistä sinä voit, sinä, Minnaksi esittäytynyt, tietää minusta ? Ashleylla oli monta kysymystä, mutta ei yhtään vastauksia.
Minna ikäänkuin luki Ashleyn ajatukset, koska hän alkoi kertoa, miten tiesi Ashleysta.
"Tunsin äitisi, Marie Candlerin. Hän oli hyväsydäminen, mukava nainen", Minna aloitti, mutta Ashley ei antanut hänen jatkaa.
"Miten niin oli? Onko hänestä tullut monsteri, onko hän kuollut vai mitä? Haluan tietää äidistäni!" Minna katsoi häntä hymyillen.
"Ei. Hän elää, hän on vieläkin kiltti. Hän etsii sinua. Ja sinä häntä, eikö?" Minna vastasi. Ashley nyökkäsi, vilkaisi Alicea ja mummoa. "Tiedän, missä äitisi on", Minna aloitti. "Hän on ... "

Osa 5.

"... hyvässä kunnossa." Alice vilkaisi Ashleyta.
" Oliko tämä jokin pila vai?" Ashley tiuskaisi vihaisena. Minna muuttui yhtäkkiä käkättäväksi noidaksi, joka sanoi hampaitaan irvistellen:
" Mutta pian hän ei ole, ellet noudata neuvojani. " Hän puhkesi ilkeään käkätykseen, ja Ashley perääntyi.

"Haloo!" Ashley havahtui. Hän oli vain kuvitellut. Ashley katsoi anteeksipyytävän näköisenä, sillä oli huutanut ääneen Oliko tämä joku pila vai?- lauseensa. Minna nyökkäsi.
"Varmasti tiedätte Cracthwillen laidalla olevan köyhäintalon. Siellä sinäkin synnyit, Ashley. Äitisi on siellä.. Matka kävellen sinne kestää noin kolme tuntia, mutta jos lainaisitte minulta pyöriä, saattaisitte päästä sinne nopeammin. Talon takana on 3 pyörää - 1 tavallinen ja 2 vaihdepyörää. Ottakaa vaihdepyörät ja kypärät. Hyvästi." Kun Ashley ja Alice astuivat ulos, Alicella oli heti sanottavaa:
"Miten hän tietää meistä? Miten hän tietää nimesi? Miten hän ..." Hän ei kerennyt jatkamaan kysymystulvaansa, kun tieltä huristi auto. Tytöt väistyivät tien reunaan ja nostivat peukalonsa.
"Minnekäs te?" Mies kysyi. "Cracthwilleen. Siellä kaupunginliepeillähän oli se ostoskeskus." Ashley vastasi ja vinkkasi Alicelle silmää. "Hyvä! Olen menossa katsomaan vaimoani köyhäinkotiin.. Olemme nimittäin eri köyhäinkodeissa, sain auton lainaksi. Voin kyyditä teidät sinne" mies vastasi. Tytöt veivät pyörät takaisin ja istuivat autoon.
"Mikäs sinun vaimosi nimi on?" Alice kysyi.
"Se tuskin kuuluu sinulle, mutta se on ... "

Osa 6.
"... Marie Candler." Ashley vaihtoi katseita Alicen kanssa.
"Veisittekö meidät sittenkin köyhäinkotiin? Marie kuulostaa mukavalta ihmiseltä", Ashley sanoi ja koetti kuulostaa uskottavalta. Mies myöntyi.
Matkalla hän puheli hieman Mariesta. "Minä ja Marie olemme saaneet 2 lasta, mutta kumpikaan ei ole meillä omana. Marie halusi antaa heille nimiksi Lisa ja Melinda, mutta minä Ashley ja Yvonne. Olemme saaneet senverran tietoja, että Yvonne, tai Melinda on kuollut. Meillä on vain Ashleymme, tai Lisamme. Emme edes tiedä missä hän on." Ashley katsoi miestä pelästyneenä.
"Kuule.. tämä koru.."Ashley sanoi ja näytti kaulassaan riippuvaa hopeariipusta, jonka takana luki Lisa. Mies ei voinut uskoa sitä todeksi. Hän selitti jotain siitä, että Marie oli antanut lapselle aivan samanlaisen korun.Hän katsoi hetken Ashleyta kiilto silmissään. "Sinä olet lapsemme. Sinä, juuri sinä!" Mies parahti. Köyhäintalolle päästyään mies sekä Alice ja Ashley juoksivat köyhäinkotiin. Mies koputti erääseen oveen, josta kuului "sisään". Sisällä oli viihtyisä sisustus, ja sängyllä makasi nuorehko, kaunis nainen. Mies hymyili naiselle, ja esitteli Ashleyn tyttärenään. Ashley juoksi syleilemään naista,äitiään. "Isä", Ashley aloitti aivan onnesta sokaistuneena, "Mikä sinun nimesi on?" Mies kertoi nimekseen Peterin. Ashley nyökkäsi. Kaikki oli käynyt näin helposti. Ashley ei olisi uskonut löytävänsä vanhempiaan.
"Kuule, Lisa.. Tai Ashley. Miksi haluat sinua kutsuttavan?" Marie kysyi Ashlelta. Ashley empi hetken, mutta vastasi heikosti Lisa. Alice katseli ovella hymyillen, ja kysyi, tuleeko Ashley. Oli nimittäin Lauantai-ilta, ja Sunnuntai-aamupäivällä piti olla Cratchwillen orpokodissa. Marie sekä Peter kumpikin olivat sitä mieltä, että Ashleyn oli parempi olla orpokodissa,sillä vanhemmat olivat vielä liian köyhiä pitääkseen lasta. Mutta, ehkä jonain päivänä. Ashley hyvästeli vanhempansa ja lähti Alicen kanssa kävelemään. Kun he saapuivat orpokodin oville, Aylmer oli hymyillen vastassa.
"No, Lisa. Miten sujui?" Ashley ja Alice vilkaisivat toisiaan.
"Se meni erittäin hyvin. Löysin Marie Candlerin ja Peter Candlerin, vanhempani. Jään kuitenkin orpokotiin, koska vanhemmillani ei ole varaa pitää minua. Voi, olen niin onnessani!" Aylmer hymyili iloisesti.



Jatkan aina tähän samaan viestiin tarinaa, eli täältä löytyy jatko-osat.